Junalla Nepalin rajalle

Juna oli yllättävän mukava kokemus odotuksiin nähden. Majoituimme neljän henkilön verhoilla jaetuissa loosseissa. Seuranamme oli kaksi lomalla olevaa Intialaista sotilasta. Käytävällä ramppasi koko ajan junapoikia kauppaamassa tuotteita laista laitaan. Chain ym. huutoihin korvat kuitenkin aika nopeasti tottuivat.

junaruokaa

Nauttimassa ilmaista junaruokaa

Yö meni mukavasti, sänky oli pehmeä ja petivaatteet puhtaita. Meno oli miellyttävän tasaista. Aamulla tutustuttiin ranskalaiseen lakimieheen nimeltä Vyves joka oli myös matkalla Kathmanduun samaa reittiä kuin mekin.

Nousimme junasta pois Gorakhpurissa. Juna oli odotetusti hieman myöhässä mutta sillä ei ollut merkitystä koska ei meillä sen kummempia aikatauluja ollut. Vyvesin (ranskalainen) kanssa etsittiin yhdessä Nepalin rajalle jeeppiä. Ennen kuin päästiin liikkeelle oli tosin tovi Intialaista säätämistä.. sillä pitihän jeeppi saada täyteen että se olisi kannattavampi.

rajanylitys nepaliin

Rajanylityspaikka, Nepal siintää jo edessämme

Itse rajanylitys sujui leppoisasti. Ilmapiiri muuttui täysin kun pääsimme Nepalin puolelle. Positiivisesti siis. Rajalla söimme ja etseimme yöbussin Kathmanduun joka olisikin sitten seuraava seikkailu.

Kulut:

  • Bussi KTM 500 INR
  • Ruuat 550 INR
  • Kuljetus Gorakhpurista rajalle 200 INR
  • Nepalin viisumi 40 USD

(kirjoittanut Mikko Lehtojoki)

This entry was posted in '10 Destination Himalaya and tagged , . Bookmark the permalink.

Kommentoi artikkelia: